Aamulla piti herätä verikokeisiin kello kymmeneksi. Herätyskelloni soi 9.15, mutta väsytti tuhottomasti ja sain itseni ylös lopulta 20 vaille kymmenen. Onneksi sairaala on kivenheiton päässä eli kiirettä ei tullut. Miksi uni maittaa aina parhaalta juuri niinä aamuina kun on pakko mennä jonnekkin?

Sairaalalta menimme keskustaan kahville. Asunnonvälittäjämme antoi meille avoimen lahjakortin kaupungin ehkä kalleimpaan konditoriaan, kun asuntokauppapaperit kirjoitettiin meillä kotona ja näin ollen hän ei sillä hetkellä päässyt tarjoamaan kahveita meille. Tämä oli hyvä, sillä  konditorialiikkeessa oli varmasti ruhtinaallisempaa nauttia kahvit ja teet höysteineen, kuin välittäjän toimistossa. Ja mehän nautimme tietty pitemmän kaavan kautta kun kerta ostorajaa kortissa ei ollut... Minä otin katkarapuleivän, perunaleivoksen ja haudutetun teen, kun Ranji otti lohileivän, jonkun leivoksen ja kahvin. Harvoin käydään juuri tuossa paikassa muuten eli nyt oli kivaa aloittaa päivä hieman totutusta poiketen.

Kun tultiin takaisin kotiin, pihassa soi moottorisaha. Se vaahtera, josta eilen laitoin tänne kirjoitukseeni kuvan, oli kaadettu sitten pois heti aamusti. Nyt terassinäkymä erilainen ja se jaksaa ihmetyttää vissiin jonkun aikaa. Myös aitamme edessä olleet pensaat oli vaihdettu uusiin, tarttee varmaan ensi kesänä vartavasten joskus kävellä tänne että näkee millaset laittoivat. Vanhat olivatkin jo aikansa eläneen näköisiä. Nyt muuten on ollut tosi aurinkoinen päivä ja meidän olkkari suorastaan kylpee valossa kun suurehko vaahtera on poissa. Hyvä juttu.

Illalla mennään kuuntelemaan Leonardo Cohenin lauluja, meidän teatteri kun moisia esityksiä tekee muistaakseni 2-kymmentä kertaa. Odotan iltaa kovasti, sillä yksi kolmesta laulajasta on Lasse Sandberg, jonka ääni vie jalat alta (ainakin minulta).