Hitsiläinen, että aamulla ois tehny mieli heittää herätyskello päin seiniä, kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Kolme kertaa siirsin herätystä muutamalla minuutilla eteenpäin ennenkun sain itseni potkittua ylös... (ihankuin niistä muutamasta minuutista ois mitään todellista hyötyä ollut).

Kaivoin esiin valokuvakansion lapsuusajoiltani. Mukavia tunteita herätti vanhojen kuvien katselu ja samalla harmitti kun kuvista oli värit jo aikalailla kadonneet, ajanpatinaa näinpäin. Näin pitkästa aikaa edesmenneet isovanhempani ja omat vanhempani niin nuorina (nuorempina kuin itse olen nyt). Albumissa oli kuvia ristiäisistäni lähtien... ihana aarre!

       Minä ja Carita. Voi noita 70-luvun värejä (vaikkakin tuosta kuvasta niitä on hankalaa löytää..)

.)  Tässäkin kuvassa minä ja Carita ja tästä todellakin on jo aikaa... ;)

Carita oli koira, joka meillä oli jo ennen minua. Niihin aikoihin kun menin kouluun, koira lähti vihreämmille niityille kirmaamaan. No eipä ole paljoa koirasta kerrottavaa, koska olin niin pieni silloin. Muistan lähinnä vaan että meillä oli saksanpaimenkoira, narttu joka sai lapsuudessani 11 pentua ja mikä siinä hassuinta, oli että kaikki 11 syntyivät samalla kerralla. Se on iso määrä kerrallaan ja harvinaistakin ymmärtääkseni. Muistan kuinka koira imetti ja se oli ohjelma, sillä koirallahan on vain 10 nisää. Yksi pentu aina orpona odotteli vuoroaan ja usein se pentu oli Calle, joka sitten jätettiinkin meille kun muut "lensivät" pesästä. Kaikille pennuille muuten annettiin nimet, jotka alkoivat C-kirjaimella.