25.6.2007 maanantai

Kääk, keittiöstä kuuluu urakoitsijan ääni (se karsee äijä, joka viime viikolla jäi melkein asumaan tänne...). En siis mene vielä kinuamaan kupposta teetä, vaan maltan odottaa hetken ;o)

John ja Kadeesh tulivat vielä eilen aika myöhään istumaan iltaa kanssamme. Kiva kun joku malttoi puhua pitkästä aikaa myös englantia! Pidemmän päälle aika puuduttavaa vain istua ja kuunnella paikallista... Osaan sitä vain muutaman sanan eli joskus tajuan mistä keskustellaankin, mutta lauseita en osaa muodostaa. Mieheni sanoi ettei se ole helppo kieli ja olen itse todennut saman, sanat vääntyvät kuin kotimaisessa konsanaan eli pitää tietää koko lauseen kokonaisuus että saa sanat oikeaan malliin ja itsensä ymmärretyksi. Olen tullut siihen tulokseen, että opettelu on jokseenkin turhaa. Ranjin perheestä kaikki muut paitsi äiti puhuvat englantia ja kadun miesten ja naisten kanssa minulla ei ole mitään keskusteltavaa (en tarkoita tätä ylpeästi, vaan minun luonteeni vain on sellainen etten suomessakaan ala ensimmäiseksi höpötellä tuntemattomille vaikka kieli onkin tuttu).

On vielä aamu, vatsa kurnii. Saadaankohan me moottoripyörä lainaksi joltain ihanalta kaverilta tänään???

Illalla kirjoitettua;    Mujeeb antoi moottoripyöränsä meille täksi päiväksi ja eksyimme vaihteeksi keskustaan. Olin luvannut tuoda äidilleni 10m huonekalukangasta ja sen etsintä koituikin hankalammaksi kuin olimme uskoneet. Onneksi Raj eilen osasi neuvoa meidät oikeaan paikkaa kyselemään. Raj maalaa tauluja eli tämmöiset asiat ovat hänellä hanskassa. Huonekalukangasta oli kaupassa uskomaton valikoima... miten valita toiselle mooonesta ihanasta? Pää pyörällä tulin siihen tulokseen, että alan selaamaan kankaita ulko-oven suunnalta ja otan ensimmäisen, jonka uskon äitiäni miellyttävän ja se löytyikin jo ensimmäisestä vai toisestä pystyrivistä. Myyjien kangasta pakatessa löysin tieni vahingossa verhokangasosastolle. Sitäkin tuli ostettua 6m. Nyt on kotiin kahdet uudet verhokankaat, mutta ompelen ne vasta kun uusi koti on löytynyt... Huonekalukangas muuten maksoi 230Rs/m ja verhokangas 55Rs/m. Ei suomesta saa kaksipuolista vahvaa verhokangasmetriä eurolla. Kannatti siis ostaa. Seuraavaksi oli kohteena Spencer, jossa myydään ihania churidar-asuja (salwar kameez) ja ainoastaan niitä.

Mahdoimme olla hassunkurinen näky kun suuntasimme takaisin Maraduun. Kuski ajaa eli ei voi tietty pidellä näitä kantamuksia eli se homma jäi kokonaan minun huolekseni. Siellä sitten istua könötin moottoripyörän takapenkillä (suomalaiseen tyyliin eli kovin miesmäisesti enkä niinkuin intialaiset naiset sivuttain). Vasemmalla pyolella reiteni päällä kannattelin 16m kangaspakettia, joka oli a)suuri ja b)painava. Oma olkalaukku ja Spencerin kassi jalkojeni välissä, minun ja mieheni välissä. Selässäni oli mieheni reppu, mutta vielä tässä vaiheessa oikean reiden päällinen oli täysin vapaa... mutta ei kauaa. Kotimatkalla pysähdyimme vielä ostamaan mangoja ja papayoita ja se kassi sitten oikean reiden päällä loppumatkan. Ei olisi voinut pitää mistään kiinni jos olisi tarve tullut, joten kehotin miestäni välttämään äkkipysähdyksiä tai jyrkkiä käännöksiä. Lopulta pääsimme perille ja kaikki oli hyvin.

Iltapäivää kiipesin viettämään katolle, ylhäiseen yksinäisyyteen ja rauhaan. Katsoin ettei naapurien kattoja ollut samalla tasolla ja heitin vaatteita vähemmäksi. Nyt sain nauttia auringosta vihdosta viimein. Myös tänään ollut kuuma ja aurinkoinen päivä, ei sadetta paitsi kun matkasimme kantamuksiemma kanssa kotiin... ja silloin sitä tulikin kymmenen minuuttia niin että piti pysähtyä odottelemaan.

Illalla oli tarkoitus mennä taas elokuviin, mutta se jäi kun itse tyyppi joka sinne halusi meidän kanssa ei koskaan ilmestynyt paikalle. Tarkoitus olisi ollut nähdä tamilfilmi josta puhutaan täällä kaikkialla kaikkialla, nimeltään Shivaji.

sivaji-movie-poster1.jpg Tässä Shivaji elokuvan posteri