Tajusin juuri tänään, että Hippis on asunut meillä pian tasan vuoden ja olihan se sitten pakko tarkastaa ja niin on, huomenna on vuosi täynnä! Ihanan pikkumiehen saimme ja päivääkään en vaihtaisi pois, tätä kissaa voin ylistää loputtomiin. Siinä ei vaan yksinkertaisesti ole mitään vikaa, ei minun silmissäni (tosin näyttelytuomari voisi mainita sukkaviasta...) Ketä haittaa??? Luonne on kohdallaan, se on tärkeintä. Kauniskin se on ainakin minun silmin katsotuna, kultapoju, simply the Best!!!

Mitä mahtuu tähän yhteiseen vuoteemme sitten? Hippishän oli 13 viikkoinen meille muuttaessaan. Kaikki meni alusta alkaen tämän kaverin kanssa ongelmitta. Kissa ei ole koskaan intoutunut pahanteosta, syö lähestulkoon kaikkea ja on kaikin puolin "helppo" tapaus. Jo pienestä pitäen aloin kuljettamaan kissaa mukanamme lähes paikassa kuin paikassa minne menimme, halusin että kissani kasvaa pelottomaksi ja sopivalla tavalla uteliaaksi kissaksi ja siinä on onnistuttu mielestäni kohtuullisen hyvin. Tämä otus ei varsinaisesti pelkää mitää, mutta terveellä tavalla suhtautuu varovaisesti uusiin asoihiun (tosin ei kaikkiin) hetken aikaa (olettehan kuulleet sanonnan uteliaisuus se entisenkin kissan tappoi?) Mutta yhtä asiaa Hippis pelkää, on ymmärtääksen pelännyt (tai ei ainakaan tykännyt) syntymästään asti ja se on imurin ääni. Kun imurin ottaa esiin, on kodissamme tasantarkkaan kaksi paikkaa johon Hippis menee siksi aikaa kun imuri huutaa. Ja heti kun imui sammuu, kömpii kissa esiin. Harjaamisesta ja kampaamisesta Hippis tykkää yli kaiken. Kun sille vaan näyttää kampaa, tulee se heti luokse ja käy eteeni kellistelemään. Tämä kissa antaa kammata ilman vastaanpanemista jopa housut ja masunkin, tätä ominaisuutta arvostan. Hippis on nyt neljäs kissa meillä, jolla on tavallista pitemmät karvat, mutta ensimmäinen jonka housuissa tai masussa ei takkuja löydy ikinä, koska niiden kampaaminen on helppoa. Vesipesunkin kissa antaa tehdä mukisematta, kertaakaan en oli pesutilanteessa saanut naarmun naarmua ja sekin on todella positiivinen asia. Myös pesuun totutin kissaa siitä asti kun se meille tuli.

Tänään kävimme eläinlääkärissä saamassa vuosittain uusittava rokotus. Ell tarkasti myös koneellaan että mikrosiru on paikallaan ja toimii. Pyysin nähdä millainen siru on ja välineet joilla se laitetaan... En tiedä oisko kannattanut, neula oli ihan järkyn iso ja sellaisella pientä pentua pistetään että siru saadaan paikalleen, hyi. Vaikka varmasti nopeampaa kuin vaikka tunnistenumeron tatuointi. Mun tekee pahaa kuulla eläimen huutavan kun sitä sattuu... tekee jossain syvällä niin kipeää, että kuvittelen tuntevani saman kivun itse. Neulan koossa lohduttavaa oli vain se, että pistos on nopeasti ohi. Hippiksen rokotuksestä tänään sen verran että kissa ei edes huomannut kun sitä rokotettiin, söi vaan kuivaraksuja innoissaan kun ell niitä sen eteen antoi muutaman ajankuluksi. Saatiin mukaankin pussillinen RC;n young male raksuja. Kissa käyttäytyi muutenkin niin esimerkillisesti että oln hieman ihmeissäni. Oisin odottanut edes jonkinlaista kommunikointia tältä kotioloissa jatkuvasti juttelevalta kissalta, mutta ei. Hiljaa istui asennossa kok ajan ja katseli vaan ympärilleen.

             Rokotuksen jälkeen kissa vaan ihmetteli kuljetushäkissään, not big deal!

             Torstaina oltiin mökillä ja pikkupeto oli tottakai mukana

             Selvästi oli aistittavissa, ettei näin hieno herra pitä niin paljoa tälläisestä maasta kun nurmikosta... typerät roskat kun tarttuivat koko ajan ihanan puhtaaseen turkkiin *voi kyllästyttävyys*

               Voi hitsin hitsi kun vaan pääsis noita tirppoja jahtaamaan...

                   Ja mitähän ne on tänne laittaneet?

All photos copyright ©Minna