Olen kukkunut hereillä tänään jo puoli kuudesta, sen siitä saa kun menee nukkuun jo ajoissa illalla... On ainakin ollut aikaa kirjoittaa muutama maili ja etsiä Agran ja Jaipurin hotellitietoja netistä. Mitään ääntä aiheutuvaa en olekkaan voinut tehdä kun mieheni nukkuu tossa takanani.

Agrassa saattaapi olla niin, että päädymme samaan hotelliin jossa olimme viime helmikuussa. En varaa mitään hotelleja etukäteen, sillä Intia on Intia ja vaikka kuinka tekee asioita varman päälle, ei se siitä huolimatta ole varmaa eli miksi vaivautua!? Jos ei tuossa hotellissa ole tilaa, niin sitten mennään toiseen, niin yksinkertaista se on.

Jaipurissa kysellään taksikuskilta hotellia ja nähtyämme vasta päätämme olemmeko tyytyväisiä vai jatketaanko etsintää. Me ei olla koskaan hinguttu luksushotellien perään. Hotelli on paikka, jossa vaan nukutaan, päiviin on muutakin ja mielenkiintoisempaa tekemistä kuin lojua huoneessa, kotona saa olla "huoneissaan" ihan riittämiin. Oikeastaan ainut mitä hotellilta vaadimme, on omassa huoneessa oleva vessa ja pesumahdollisuus. Ois järkkyä juosta öisin johonkin käytävälle tarpeilleen ja aamulla jonottaa suihkujonossa, ei meille sellaista kiitos. Toinen asia mitä toivoisin ois huone joka ei ole maan tasalla, kerran asuttiin reilu kuukaus Kochissa kolmen huoneen asunnossa maan tasalla ja arvatkaas kuinka monta torakkaa sinne eksyi sinä aikana? Äitini sanoi lopettaneensa laskun sadan kohdalla... Että silleen, mulla on torakkakauhu, se on ehkä ainut eläin joka saa mut yökötyksestä kananlihalle ja jopa huutamaan jos sikseen tulee. Hyi! Onneksi juuri sillä reissulla torakoista ei mulle ollut ihan kauheesti haittaa, olihan silloin vastarakastunut nykyiseen mieheeni ja jo yksi kuukausi reissua takan muualla Intiassa eli ötököihin oli jo hieman siedättynyt... Kaikkea katsoi niin vaaleenpunaisten lasien läpi ja kirmattii missä milloinkin Ranjin kanssa, silloin jopa torakat oli toissijaisia ;o)

Muissa matkamme kohteissa meillä onkin jo tutut paikat tiedossa, joissa varmasti nukumme yömme. Delhiläisen taksikuskin kanssa ollaan käyty tiivistä kirjeenvaihtoa (siis tietty mailitse), että pääsisimme kumpaakin osapuolta miellyttävään summaan. Nyt on aloitushinnasta jo päästy 5000Rs alaspäin... Mielenkiintoista. Aatelkaa, viis tonniin on melkein sata euroa, oli siis kuskin aloitussumma aika ruhtinaallinen... Onneksi tajuttiin soittaa paikanpäälle India goverment tourism toimistoon ja kysyä heidän hintaansa ja siitä sitten alkoi keskustelu toisen kuskin kanssa. Nyt varmaan joku saattaa miettiä miksemme sitten heti ota tuolta turistitoimistolta autoa ja kuskia kun hinta ihan oikeesti on 8000Rs halvempi. No, minäpä kerron. Viime helmikuussa otimme auton kuskeineen sieltä ja kuski puhui todella vajavaista englantia... ja vonkas lisää rahaa aina kun oli tilaisuus että voisi ehkä saada vaikka olimme toimistolla tasan tarkkaan sopineet mitä kaikkea hinta sisälsi. Kuskilla meni nenä ryppyyn kun ei saanut ja me vaan näytettiin lappua jossa hänen pomonsa kännynumero, että soittaa vaan ja kysyy, tämäkin asia sisältyi jo maksettuun hintaan...

Nyt siis meillä on ainakin kuski joka taitaa englantia eli kommunikoinnin helpottumisesta maksan mielelläni jotain. Sitäpaisti tällä miehellä on uusi Toyota Innova, ei vielä yhtäkään pitkää reissua ajettu. Ja eräiden suomalaisten kokemuksen perusteella hän osaa käyttäytyä ja ajaa työkseen elättääkseen suuren lapsikatraansa joista suurin osa on tyttöjä. Kyllä hänelle siis kannattaa maksaa kun sillä avittaa myös tyttölasten opikeluja (siis isän palkkaamisella).

Mutta se siitä. Tänään vois alkaa pikkuhiljaa miettimään mitä pakkaisin mukaan, muuten loppuu aika kesken.

ps. laitankin tämän postauksen kategoriaan otteita matkapäiväkirjasta. Ihan vaikka vaan muistuttaakseni, että matkapäiväkitja herää taas henkiin jahka palaamme Suomeen. Reissullani tuskin maltan kauheesti istuskellä koneen edessä, menee vaan aikaa tavallaan hukkaan (Intiankävijät tajuaa mitä tarkoitan).