06.02.08

Loman tarkoitus lienee murheen karkoitus... Ei sillä että murheita olis, mutta soundas kuitenkin hyvältä =o)

Tänään otettiin univelkoja takaisin ja nukuttiin pitkään. Rannallekkin päästiin vasta puolenpäivän aikaan. Tosin lähtö viivästyi myös siksi etten minä ole ainoa, jota jo monesti aiemminkin mainitsemani turistisapuskat ei miellytä. Rens kävi hakemassa torilta kalaa ja mulle simpukoita sekä kasan tuoreita vihanneksia. Aiotaan valmistaa ne illan kuluessa ja nauttia "special" dinner tänään kotona.

Palailtiin rannalta vasta viiden jälkeen. Nyt on kello pian seitsemän ja ulkona jo pimeetä. Autojen torvet huutaa ihmisten kanssa kilpaa ikkunamme alla. Tossa on tollanen suht vilkas katu tän talon edessä. Että mä rakastan Intian ääniä! (Tosin en aina aamuisin kuuden aikaan, kun ois vielä kiva nukkua...)Eilen kadulla meitä vastaan marssi varsinainen lehmäarmeija. Kulkueessa oli pitkälti toistakymmentä nautaotusta, mihin lienee olivat matkalla!? -kävästiin apteekissa tässä kirjoituksen välissä. Haettiin myös leipää MoreBreads-kaupasta-  

1315484.jpg   Tän kuvan värimaailma on ihana!

Ihana mieheni kokkaa keittiössä mulle simpukoita. Oon syöny niitä oikeita (purkkisimpukoita ei lasketa) vaan kerran aiemmin, silloinkin Goassa ja mieheni valmistamana. Ainakin silloin oli hyvää ja toivottavasti nytkin.

Tämä meidän Goan "kotimme" on eräänlaisessa kerrostalossa (yksi rappu, neljä kerrosta), jonka omistaa kokonaisuudessaan ystäväperheemme. Tällä hetkellä he asuttavat itse ylimmän kerroksen kahta huoneistoa, kun pihan perällä on rakenteillä heidän uusi kotinsa (vanha on purettu uuden alta pois). Talossa on yhteensä 6 huoneistoa ja alakerrassa baariksi sopiva tila ulkoilmaterasseineen. Tosin tänä vuonna Anthony ei ole vuokrannut sitä kenellekkään. Taannoin olemme keskustelleet, että jos Rens haluaisi niin Anthony antaisi sen meille pyöritettäväksi ilman vuokraa. Ois unelmaa asua sesonki tässä huoneistossa ja työpaikka miehelläni ois alakerrassa (intian OCI;nä se olisi ihan mahdollinen ajatus, sais tehdä työtä ilman senkummempia lupia jne) No mutta, kukapa tietää jos tämä vielä toteutetaan joku vuosi...

1320994.jpg   Tuleva työpaikka alakerrassa... ;o)

Ylihuomenna me saadaan yövieraita Keralasta. Toisaalta voi olla hankalaa jos 6 ihmistä asuu tässä samassa huoneistossa joten kysyttiin ja Anthony lupasi antaa meille myös toisen huoneiston käyttöömme. Ei siinä mitään, intialaiset on useinkin tottuneet asumaan montakin ihmistä pienessä tilassa, mutta meitä on tässä nyt kolme suomalaistakin eli  varmasti helpompi ratkaisu ottaa se toinenkin kolmio käyttöön. Kyllä nää huoneet riittäisi, mutta vaan yksi vessa ja kylppäri on se heikoin lenkki...

Mä oon käärme, en siis toivottavasti luonteeltani vaan siksi että olen alkanut luomaan nyt nahkaani. Kolme päivää sitten otsaani paloi raita hiusrajaan ja tänään alkoi iho kesimään. Liian suuri aurinkoaddiktio ja liian lyhyt aika rantalomaa on huono yhdistelmä!