Juna kulkee radallaa ja jazzit loppuu ajallaan sanoi eräs konnari kuulemma kerran Porista jazzareitten päätyttyä lähtevässä junassa... no niin loppuu lomakin ajallaan, vaikka eihän se aika aina oo oikea! Tänään on meidän loman viimeinen päivä Intiassa, Yöllä lennetään Suomeen ja huomenna palellaan aivan varmasti.

Vaikka oli viimeisestä päivästä kyse ja taksi tuli noutamaan meitä lentokentälle jo kahdelta iltapäivällä, niin rannalle lähdettiin heittämään hyvästit seuraavaan kertaan asti. Ja heti aamusta yhdeksän maissa. Siellä oltiin puoli kahteentoista asti.

Shacken työntekijät istuivat tiukasti meidän seurassa melkein koko ajan. Tuntui niin lopulliselta... Vaan jos luoja suo, niin kyllä me vielä palataan!

Kotona suihkuun ja loppujen tavaroiden pakkaaminen, mun tavarat mahtui melkein kokonaan taas siihen käsimatkatavaralaukkuun... jotain pientä delegoin mieheni ja äitini pakaaseihin. En halunnut avata kevytrinkkaani muutaman hassun tavaran takia, se sai palata kotiin yhtä tiukassa mytyssä kuin lähti matkaankin.

Sitten oli aika sanoa Goodbye myös ihanalle isäntäperheellemme. Anthony jätti menemättä johonkin meetingiinkin jotta oli paikalla meidän lähtiessä. Otettiin vielä muutama yhteiskuva Anthonyn ja Gemman kotona ja pihamaalla. Sain kauniin, Ginan tekemän ikikukan mukaani. Taksin ikkunasta vielä heiluteltiin niin kauan kuin näköyhteyttä riitti. Myös Kadeesh ja Mujeeb jäivät talon eteen heiluttamaan meille, he lähtisivät illalla junalla kohti Keralaa. Mä en halunnut lähteä minnekkään...

   Hei hei ihanat ihmiset, meidän on pakko lähteä jotta voimme taas palata...

   Rens, Kadeesh ja Mujeeb

Taksimatkalla, joissain aika lähellä Dabolimin lentokenttää oli aivan tolkuton ruuhka ja vankka savu ilmassa. Siellä poltettiin maata että saataisiin parempi kasvualusta lie mille. Tämä ei kuitenkaan ollut varsinainen ruuhkan aiheuttaja. Siellä oli myös tapahtunut aika iso liikenneonnettomuus. Moottoripyörä tuhannen solmussa ja kadussa todella iso vana vielä kuivumatonta verta. Oli niin pahannäköistä, että siinä ei ollut voinut käydä hyvin... Miksi intiassa ajetaan kuin mielipuolet? Miksi kukaan ei piittaa mistään liikennesäännöistä vaan väistämättä luo omiaan? Se maksaa ihmishenkiä!

Lentokentälle saavuttiin ja siellä oli kerrankin ihan kauheesti porukkaa, ollaan kai aina ennen osuttu sinne suht hiljaseen aikaan. Meillä oli hyvin aikaa ja mentiin heti jonoon matkatavaroiden läpivalaisua varten. Sitten check-Iniin ja kohta istuttiin odottamassa konetta Delhiin. Se lähti 45 minuuttia myöhässä, mutta ei hätää kun Delhissä meillä olisi viisi tuntia aikaa Finnairin lähtöön.

Taas kone kiepautti meidät Mumbain kautta Delhiin ja siellä sitten matkatavarat messiin ja kohti kansainvälistä lentokenttää, oli jo pimeää... ja kylmää, vain 12 astetta plussan puolella

Kansainvälisen kentän edessä oli senpäiväinen tungos, meillä oli vaikeuksia päästä ovelle ja sisään. Mä ymmärrän että intialaisilla on tapana tulla koko suvun voimin saattamaan lähtijöitään matkaan, mutta mä EN ymmärrä miksi sen koneen lähtöä pitää jäädä odottamaan sisäänmeno-oven eteen... Eihän siitä edes näe koko hiivatin konetta ja sen nousua! Voisivat kehittää jonkun koneelle vilkutus areenan muutaman sadan metrin päähän siitä etuovesta! Siten pääsis matkustajat kulkemaan ja saattajat näkis sen koneen nousevankin... Voi hyvä sylvi sentään!

Sisällä jatkui ryysis mutta pahin oli vielä edessä. Taas käytiin läpi normaalit kuviot, mutta siinä vaiheessa kun jonotettiin ihmisten turvatarkastukseen alkoi varsinainen odottelu. Me seistiin siinä jonossa jotain kax tuntia, kyllä se eteni mutta varmaan hitaammin kuin etana. Ei tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa... Aina jokapaikassa lukee, että Intiassa saa kentillä byrokratian takia odottaa. No ei oo koskaan ennen odotettu tällä tavalla. Siinä se muutaman tunnin aika kentällä tulikin käytettyä aikalailla hyvin, koneeseenmenoa tartti enää odottaa tarkastuksien jälkeen noin 20 minuuttia.

Kone oli ihan täys, paljon suomalaisia, intialaisia ja venäläisiä, ei yllätys. Suomessa oltiin aamulla seitsemän aikaan, juuri sopivasti katsomassa kuinka tämä pohjolan syrjäkylä herää uuteen päivään. Kotona oltiin kahdeksan jälkeen ja eka homma oli pysähtyä kauppaan hakemaan maitoa ja muuta ekan päivän välttämätöntä ruokakaupasta. Tunsin itseni idiootiksi kävellessäni autolta parkkipaikan läpi kohti kauppaa pelkät sandaalit jalassa... Oli mulla tietty kevyet kesähousutkin, ja sukat. Ainoa mikä muistutti kotomaan pohjoisesta sijainnista vaatetuksessani oli toppatakki, jonka olin jättänyt kentälle autoon odottamaan paluutamme. Ei ollut hymy herkässä. Väsyttikin, ei lentokoneessa voi nukkua yölennoilla kovinkaan hyvin.

Kodin ovesta sisään astuessa tuntui ekan kerran Intiasta lähdön jälkeen pikkuisen hyvältä. Koti on aina koti ja siellä on hyvä olla!

Matkapäiväkirja nukahtaa taas siihen asti kunnes elämä heittää meidät jonnekkin ulkomaille. Toivottavasti siihen ei mene liian pitkä aika. See you later, my friends!

   Sama kuu se Intiassakin näkyy kuin Suomessa, hieman vaan eri syrjällään.

         Kotimaan keli paluupäivänä meidän ulko-ovelta kuvattuna, hyiiiii...