Tämän päivän Viikkouutisissa juttua tutusta miehestä ja tässä linkki nälöislehteen. Juttu löytyy sivulta 10;  VUT-2010-01-08  

Aktiivisuutta  peliin   Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu, intialaissyntyinen Ranjith Kumar Prabhakaran kaipaa ihmisten arkeen enemmän iloa ja päätöksiin inhimillisyyttä. Hämeenlinna   Marjatta Hinkkala   Rivitalossa sijaitsevan kodin ovelle johtava polku on siistitty lumesta ja pihalla lyhdyissä palavat kynttilät. Otteista näkee, ettei villapipoon ja lämpimiin käsineisiin sonnustautunut mies huhki lumilapion varressa ensimmäistä kertaa. Yhtä suurella tarmolla kaupunginvaltuustossa ensimmäistä kauttaan istuva Ranji tahtoo tarttua yhteisiin asioihin. Erityisesti hänen mielensä päällä ovat vanhusten asiat, maahanmuuttajien huolet ja syrjäytyneet. Tällä hetkellä valtuutettu Ranjith Kumar Prabhakaran työskentelee vakivirassa lähihoitajana Hämeenlinnan Voutila-keskuksessa. – Suomeen tullessani en ollut varma jäämisestä, mies sanoo. Hän on kuitenkin panostanut kieliopintoihin tosissaan. Hänellä on ollut kova into hallita suomenkieli ja perehtyä maan kulttuuriin. – Olen kokenut, että kielitaito on onnistumisen salaisuus. Jo muutaman kuukauden opintojen jälkeen mietin ihan omalla maalaisjärjelläni kouluttautumista lähihoitajaksi. Ensin tutustuin omin päin eri vanhainkoteihin, siitä jatkoin perehtymistä suomalaiseen työkulttuuriin Kiipulan aikuiskoulutuksessa ja työharjoittelussa Nuutin Tuvassa. Ammattiin valmistuin lähihoitajakoulutuksesta koulutuskeskus Tavastiasta vuonna 2006. – Niin vanhukset kuin työkaverit ovat ottaneet minut vastaan tosi hyvin, mies kiittää.   Yksilöllistä hoivaa   Kunnallispolitiikkaan, eri tahoille yhteiskunnallisiin tehtäviin ja lisäksi vapaaehtoistyöhön Ranjia ovat ajaneet kiinnostus osallistua ja vaikuttaa asioihin. – Minua herättelee halu tuoda esiin erityisesti heikossa asemassa olevien tilannetta, ehkäistä ihmisten syrjäytymistä. Suomeen ja täkäläiseen vanhusten kohteluun Ranji kaipaa kipeästi kulttuurin muutosta. Heiltä näyttää kadonneen sosiaalinen elämä ja sen myötä ilo. – Vanhukset eivät saisi olla vain kustannuskysymys. Ranji on vakuuttunut siitä, että ihminen tarvitsee loppuun saakka toisten huomiota, vaikka laitoksessa hoito olisi miten hyvää. Hoitaja ei korvaa omaista, eikä huipputekniikka ihmistä. – Intiassa vanhukset hoidetaan kotona kunnioitettuina henkilöinä. Koti on meille jokaiselle rakas paikka asua, niin myös vanhuksille ja mahdollisimman pitkään. Ranji haluaa uskoa, että auttamisen halu on meillä geeneissä asti. Niin monet ovat ottaneet vanhusten asian sydämen asiakseen. Hänen ideoimansa vanhusten ulkoilutustapahtumaan kaupungissa osallistui tänä syksynä jo 17 eri järjestöä esimerkiksi Hämeenlinnan Zontayhdistys ja Mamit. – Ensi vuonna mukaan vanhusten elämää ilahduttamaan ovat lupautuneet muun muassa kaupunginjohtajat ja HPK:n lentopalloilijat.   Esimerkkinä kansalaisille   Politiikkaan mukaan lähtenyt ja Vuoden 2009 positiivisen tittelin saajaksi kaupunkilaisten valitsema Ranji sanoo haluavansa olla tekemisillään esimerkkinä muille ja tehdä niin myös valtuutettuna. – Jos siihen ei yhteisistä asioista päättäjänä pysty, pitäisi siirtyä pois päätöksenteosta. Omia akkujaan kaupunginvaltuutettu sanoo lataavansa suhtautumalla asioihin positiivisesti. Positiivisen näkökulman hän pyrkii löytämään myös keskustellessaan kaupunkilaisten kanssa. – Ihmiset tulevat juttusille niin torilla kuin uimahallissa ja avannon reunalla – yhteyttä otetaan myös sähköpostilla. Hämeenlinnalaisten valtuutettujen Ranji uskoo vilpittömästi pyrkivän toimissaan ja päätöksissään kaupunkilaisten parhaaksi. Isoja päätöksiä – kuten esimerkiksi koulujen lakkauttamisia ja laitoshoidon karsimisia, ensikauttaan istuva valtuutettu pitää valtakunnallisena linjauksena. – Päätöksiin pitäisi kansalaisten sanoa sanansa ja osallistua entistä aktiivisemmin. Lumitöihin kotipihallaan ryhtynyt Ranji ei enää kuvittelekaan tepastelevansa keskellä talvea kesäkengissä, kuten tapahtui hänen tullessaan maahan vuonna 2001. – Ensimmäisen kosketukseni lumeen sain heti lentokentällä. Satoi lunta ja pakkasta oli kaksikymmentä astetta. Näinä vuosina olen oppinut pitämään pohjoisen neljästä vuodenajasta. Ilma täällä on puhdasta ja raikasta. Pohjoisen kylmään talveen miehen toi rakkaus. Toisensa hämeenlinnalainen Minna Eklöf ja Ranji kohtasivat Intiassa, miehen synnyinmaassa. – Kaiken takana on Minna. Ensimmäiset suomenkieliset sanani, jotka opin, olivat: Minä rakastan sinua, mies paljastaa hymyillen. Kuvat Hämeenlinnaan asettuneelle Ranjithille lumi oli uppo-outo kokemus Suomeen tullessa. Nyt hän nauttii jopa avantouinnista. Kuva: Marjatta Hinkkala Ranjithin ja Minnan kissat Dommi ja Hippis ovat pyhän birman-sukuisia, kainalossa viihtyviä ystävällisiä lemmikkejä. Kuva: Marjatta Hinkkala Ranjith Kumar Prabhakaran ja Minna Eklöf vierailulla Intiassa Agran Taj Mahalilla vuonna 2007.

Ranjin vanhemmat ja sisko saapuivat meille seitsemän viikon lomalle viime maanantaina, nyt on siis viikko takana. Kaikki mennyt tähän asti oikein mukavasti ja ollaan päästy pyörimään vaikkas missä, onhan Ranjilla loma ja sitä jatkuu vielä viikon verran.

Jengi siis saapui maanantaina  03.08.2009 ja eka ilta menikin sitten ihan rennosti kotosalla puolin jos toisin kuulumisia vaihdellen.

Tiistaina suuntasimme mansikkamaalle, onhan se nyt eksoottinen kokemus päästä kykkimään kuumanhiselle pellolle peppu pystyssä tunniksi pariksi ;D Eikun oikeesti, nautimme kaikki ja söimme ihan varmaan ainakin saman verran mitä keräsimme. Mansikkamaan rouva sanoi että ei tartte maksaa kun niin kaukaa on poimimaan tultu =D

Seuraava mainitsemisen arvoinen päivä oli sitten torstai kun suuntasimme päiväksi Helsinkiin. Juotiin kauppatorilla kahveet ja käveltiin vähän Espalla jne jne ja sitten Korkeasaareen. Korkeasaaren jälkeen vielä suht pikainen visiitti Linnanmäelle, ei koneita, pelkkää tunnelman nuuhkimista ja sitten kohti kotia illansuussa.

Viikonlopun vieraamme viettivät Geellä (Ranjin veli) ja palasivat sunnuntai-iltana ja suoraan afgaanituttuperheemme luokse syömään. Siinä sitä istuttiin kaikki lattialla ringissä ja naposteltiin riisiä ja lammasta.

       Ihania, makeita mansikoita, sellaisia joita ei saa mistään muualta kuin Suomesta  =)

     Kulttuurien mixausta =)

Tänään oli Kaupunkiuutisissa juttua Ranjista, alla linkit kummankin sivun näköislehteen joita ei vissiin saa kopioitua suoraan tänne mutta käyhän se näinkin ;)

http://epaper.kaupunkiuutiset.com/products/KUT-2009-08-01/index.htm

http://epaper.kaupunkiuutiset.com/products/KUT-2009-08-01/index.htm

Ranji sai eilen vuoden positiivisin hämeenlinnalainen 2009 palkinnon.

Tää on herännyt aamulla kuuden jälkeen ja oli pakko nousta kun uni ei enää jatkunut sitten millään. Olen jo muutamana päivänä selaillut vanhoja kuvia ja skannannut niistä osan (liian pienen osan). Nyt pari menneiltä vuosilta tännekkin.

            Tämä on ehkä tammi tai helmikuulta 2002, Ranji oli tullut Suomeen vain muutaman kuukauden aikaisemmin. Niin se oli riemukasta aikaa että minutkin on saatu järvenjäälle viettämään aikaa ja ihan mielelläni meninkin. Nykyisin ei kiinnosta järven jäät eikä yleensäkkään ajan viettäminen kylmällä talvella pihalla muuta kuin pakkotapauksessa ;oD

 Me serkkuni häissä heinäkuussa 2003

          Me matkustamme joskus jonnekkin Intiassa junalla. Tämä kuva on saattanut olla täällä aikaisemminkin mutta siinä tapauksessa kertausta.

Hämeen Sanomissa oli juttua Ranjista. Harmi että olen liikkeellä vasta nyt yöllä, en löydä enää mistää juttua kuvien kera, mutta onneksi sentään teksti löytyy. Mielestäni lehden juttu ei ollut näin tynkä, mutta nettilehdet... (edit 01.02 löysin toisen kuvista Ranjille lähetetystä mailista ja liitän sen)

Vanhainkodin päivän rutiineja voi karsia

Innostuin tänään katselemaan vanhaa kuva-albumia, jossa on kuvia siltä ajalta kun olin nuori... (edelleen olen... oikea ikinuori ;oD  ). Kasarin loppupuolen kuvia ja ysärin alkupuolelta, paljon ihania muistoja. Skannasin kuvia ja ajattelin laittaa tänne pari kipaletta. Ihan itseäkin hymyilyttää kuinka ulkonäkö muuttuu vuosien varrella. Ei vaan ulkonäkö, vaan myös tyyli. En puhu tyylistä yleensä, vaan omastani.

 Tämä kuva 80-luvun myöhäisemmältä puoliskolta, silloin kun kai aloin etsimään omaa tyyliäni pikkuhiljaa... Harmi etten ole koskaan kirjoittanut tähän(kään) kuvaan vuotta, jolloin se on otettu.

 Tämä 90-luvun alusta, se oli minun kapinallista aikaani... lasista päätellen istun baarissa ja itseasiassa muistankin tarkkaan missä baarissa, missä pöydässä ja kenen kanssa...

Olin nuorena lähes parikymmentä kiloa pullukampi kuin nykyään... ;oD

Väsyttää muttei nukuta... Kaikenlisäksi takana on suhteellisen pitkä päivä, sillä heräsin jo aamukuudelta.

Miten sitä ihminen on tapojensa orja. Minä sekä mieheni nukumme 120cm leveässä(kapeassa) sängyssämme aina niin kylki kyljessä että melkein kolmaskin tyyppi mahtuisi nukkumaan samaan sänkyyn, samaan aikaan ;oD Minä nukun aivan reunassa, Ranji komeasti keskellä sänkyä.

Vaan mitäs nyt? Ranji on valtuustoseminaarissa Tampereella ja ei mua nukuta, en kai osaa välttämättä nukkua yksin. Kylkeä lämmittämään kyllä tarjoutuu kaksikin kaveria (kissat), mutta kun ei se oo sama... Mitäköhän sitä keksisi aikansa kuluksi tälläisinä öisinä tunteina...?

Tämän allaolevan poimin Radio Hämeen sivuilta

Ranjith on Hämeenlinnan ensimmäinen maahanmuuttaja kaupunginvaltuustossa


Hämeenlinnan ensimmäinen maahanmuuttaja-kaupunginvaltuutettu Ranjithkumar Prabhakaran sanoo, että suomalaiset ovat avuliaita ja rehellisiä, mutta samalla myös varautuneita ja ennakkoluuloisia. Jos maahanmuuttaja on itse avoin ja ottaa kanssakäymisessä ensiaskeleen, yleensä hän tulee suomalaisten kanssa hienosti toimeen.

Hämeenlinnassa Voutila-keskuksessa lähihoitajana työskentelevä Ranjithkumar Prabhakaran saapui Suomeen seitsemän vuotta sitten avioliiton kautta Keralasta etelä-Intiasta. Ranjith sanoi aloittaneensa suomenkielen opiskelun jo ensimmäisenä päivänä Suomeen saavuttuaan ja toivoo että pystyy jo kielitaidollaan vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin; vanhustenhoitoon ja ihmisten tasa-arvoisen, kunnioittavan kohtelun edistämiseen.

Koska Ranjithkumar Prabhakaran on Hämeenlinnan valtuustossa ensimmäinen maahanmuuttajaedustaja, saanut vaaleissa hämeenlinnalaisten luottamuksen, puheenaiheena hänen kanssaan on ennakkoluulon vastakohta luottamus.

Kuuntele

(kuva ei ilmeisesti näy Vuodatuksessa kun se on muotoa gif)

Tiistaina helmikuun 3. päivä YLE Radio Suomi ja Radio Häme viettää Olen suomalainen -teemapäivää.

Tässä linkki teeman ennakkoesittelyyn. Odotan innolla mitä Ranji mahtaa puhua huomenna (aina näissä radiohaastatteluissa on oma jännityksensä ja usein myös jotain yllättävää...).

Että osaa arki joskus ahdistaa. Viime torstaina se ahdisti niin, että varattiin matkatoimistosta parin päivän reissu Tallinnaan ja lähdettiin heti perjantaina aamusta.

Mitäs. Ei ollut mitään shoppailumeininkiä ja muutenkin haluttiin vaan ottaa rennosti niin istuskeltiin vaan kahviloissa ja käytiin syömässä ja sen verta ollaan hurjaa sakkia että perjantai-iltana nukahdettiin hotellihuoneeseen illalla jo seitsemän jälkeen ;oD

Kotiin en ostanu mitään, viinaa en viitti kantaa kun en sitä juokkaan (jos ottaa joskus sidukan tai kax, niin ei niitä tartte Virosta asti hakee kun lähikauppaan pääsee paljon helpommin...) Kakun ostin ja joitain lääkkeitä. Niin ja Ranji osti yhden pullon shamppanjaa, hurjaa menoa hänelläkin =oD Kävi se maistamassa sushia, mutta mä en syö kalaa niin tyydyin vaan ihaileen vierestä. Itse nautin enempi intialaisen raflan antimista. Sen kakun ostin kun ne on Virossa puol ilmasia ja ihan kohtuu hyviäkin. Voikkarikakunkin oisin ostanu, mutta ennen kotiinpaluutamme kaupassa oli jäljellä vaan kalakakkuja ja minä en semmoisiin viitsi tuhlata kun en kerta syökkään ;o)

   Aamulla kun ajeltiin Helsinkiä kohti, teki aurinko nousuaan

       Ei mitään erikoista tässäkään, kunhan napsautettiin Vanhassa kaupungissa

        Sushia...

         Ja se kaakku

     Ranji takanaa intialainen ravintola

 Heh, kai se oli ihan ookoo reissu kun kerta hymyilyttikin ;oD

Mulla oli aamulla menoja, joista sitten mieheni haki mut puolenpäivän aikaan. Sitten kotia vaihtaan vaatteet ja keskustaan. Unelmoin matkan varaamisesta.

Mentiin matkatoimistoon ja ladeltiin myyjälle että vapaat pvät on nää ja me ollaan valmiita matkustaan ihan minne vaan... Kun oli parista varteenotettavasta vaihtoehdosta valittu toinen, niin keksin samalla että meillähän on hääpäivä!

No lähdetään sitten huomenna vaikka hääpäivämatkalle. Varsinainen ylläri olikin. En mä millään jaksa miettiä hääpäiviä kun meillä sattuu oleen niitä kolme joka vuosi ;o) Tänään siis maistraattihäidemme vuosipäivä. Siitäkin jo kulunut 7 vuotta. Aika tuntuu joskus kiitävän.

Maanantaina oli kaupunkimme 370-vuotisjuhlat. Koska Ranji sai valtuutettuna kutsun, menin minä taas mukaan avec;kina.

Juhla sisälsi konserttiosion Janne-salissa ja vastaanoton ja ruokailun Raatihuoneella. Toiseen olin tyytyväinen ja toiseen en... Minut tuntevat tietävät jo ennen kuin kerron kumman olisin jättänyt väliin ;o)

Konsertti oli Lahden kamariorkesterin esittämää musiikkia. Myönnän että saivat upeita ääniä soittimistaan ja samaan hengenvetoon myönnän myös sen, että tämänkaltainen musiikki ei ole minua varten. Voisin kuvitella kuuntelevani sitä vain unta saadakseni, sillä sen verta minua alkoi tuo hieno anti väsyttämään. Enkä ollut ainoa lajiani. Poislähtiessäni kuulin takanani seisovan naisen puhuvan ystävälleen, että hän on vissiin liian sivistymätön nauttiakseen ja ymmärtääkseen moista musiikkia... Niin kai sitten minäkin!?

Raatihuoneelle päästyämme kuuntelimme aikamme ulkomaisten vieraiden onnentoivotuksia ja sensellaista ja sitten alkoi ruuan tarjoilu. Se oli hyvää ja jo vain sen vuoksi kannatti sinnitellä kaksi tuntia kamarimusiikkia ;o)

  Ja minun piti hankkia jakkupukukin (tosin ei vain tätä juhlaa varten vaan muutenkin)

Tämä pariskunta oli jo eilen ottamassa Itsenäisyyspäivää vastaan. Ranji uutena valtuutettuna sai kutsun Vanajanlinnan itsenäisyyspäiväjuhlaan ja minä tietty menin mukaan sinä kortin avecina. Kovasti oli paikalla väkeä ja linnan salit ja käytävät täyttyi puheensorinasta. Liikkuminen oli paikoin hankalaa, mutta hyvin siitä selvisi. Tämän päivän sanomissa oli pikkujuttu eilisestä ja tässä linkki siihen.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, oli erilaisia salaatteja ja kaikenmaailman pikkunaposteltavaa ja viiniä ruuan kanssa. Jälkkäriksi kakkukahvit ja konvehteja. Arvatkaas kumpaa otin, kermakakkua vai suklaakonvehteja... (en siis ottanut kumpaakin).

Minä en rakasta kättelyä ja sen sanon että eilinen kättely riittää seuraavankin vuoden tarpeiksi, ehkä pidempäänkin. En tunne puoliakaan ihmisistä, joiden kanssa juttelimme ja senpä vuoksi illan ilahduttavin tapaaminen oli yli 25 vuoden takaisen opettajani kanssa. Kukapa uskoo että joskus opettajansa näkeminen voi olla noin iloinen tapahtuma!? Se vaan oli.

Me ei tanssittu vaikka siihenkin tarjoitui mahdollisuus. Ranji oli oma eloisa itsensä kun sai kerrankin höpistä ihmisten kanssa sielunsa kyllyydestä. Melkein intialaisoloinen tunnelma kun niitä ihmisiä kyllä riiti... Itse tarttee myöntää, että ollakseni rehellinen, en saanut irti juhlista kovinkaan paljon. Jossain vaiheessa mietinkin, että olenko tullut vanhaksi vai onko siellä vaan rehellisesti sanoen tylsää... Nooh, ollakseni rehellinen myös muiden näkökulmasta, niin ei siellä varmaan niillä tylsää ollut, jotka rakastavat harrastaa small talkkia ja höpötellkä niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa. Itse olen senvarta hiljaisempi tai ainakin hitaasti syttyvä luonne että pelkkä seurailu sivustakatsojana kävi pitemmänpäälle tylsäksi.

Aamupäivällä juhliin valmistautuminen oli mennä poskelleen kun menin kampaajalle yhdeksi ja kuulin että aikani olikin ollut jo yhdeltätoista... Itse sen olin kalenteriin kirjoittanut virheellisesti, että ei siitä käy ketään muuta syyttäminen. Aikaa varatessa ajatukset lie liidelleet ties missä, mutta olin huolimattomasti kai ajatellut sitä pelkkää yhtä ja kirjoittanut siististi; kampaaja klo13. Asia kuitenkin järjestyi kun toinen kampaaja tuli avuksi ja tekaisi pikakampauksen vartissa muiden asiakkaidensa välissä. Eikä se mikään huono kampaus ollut ja hintakin oli odotettua edullisempi kun oli kuulemma sellainen pikajuttu vainen. Itseasiassa nyt kun mietin, niin parempi noin, oli aivan sata luonnollisempi ja yksinkertaisempi kuin oikein ajalla laitettu ja niinollen enempi minua itseäni. Mitään muuta en onnistunut sohlaamaan eilisen päivän aikana...

Allaoleva löytyy täältä.

Prabhakaran pärjää maalaisjärjellä

Yksi Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston uusista valtuutetuista on intialaislähtöinen Ranjithkumar Prabhakaran.

Demarien listoilta valtuustoon päässyt lähihoitaja sai 151 ääntä. Suomessa mies on asunut seitsemän vuotta.

Prabhakaran myöntää, että nousu valtuustoon oli hänelle iso, joskin mieluisa yllätys. Vaikka Prabhakaran tuntee paljon ihmisiä, hän ei ollut varma, että häntä myös äänestettäisiin.

Ranjithkumar Prabhakaran sanoo, että hän pärjää valtuustossa. Siinä auttaa sekä maalaisjärki, että hyvät ryhmätoverit. Tärkeintä tuoreelle valtuutetulle on saada vanhusten arvostus kuntoon.

Seuraavan linkki tässä.

Intiasta Hämeenlinnan valtuustoon

Hämeenlinnassa valtuustoon nousi iloisesti lähihoitaja
Prabhakaran Ranjithkumar, 34 vuotta (sd.).

Maahanmuuttaja Prabhakaran Ranjithkumar tuo taatusti uutta väriä Hämeenlinnan valtuustoon.

Ranjithkumar on intialaislähtöinen, mutta tuntee seitsemän täällä asutun vuoden jälkeen itsensä jo hämeenlinnalaiseksi.

Intiassa hän oli hyvässä työssä lakiedustajana. Elämän suuri rakkaus toi hänet Suomeen.

- Vaimo ja äiti ovat rakkaimmat ihmiset.

- Saavuin joulupäivänä ja täällä on todella kylmä. Kun astuin koneesta sain villapaidan, sitten jo heittelimme lentokentällä lumipalloja. Siitä on kuva, jonka olen painanut ikuisesti mieleeni.

- Valtuusto on uusi asia, mutta selviän maalaisjärjellä. Minulla on hyvä yhteistyöryhmä valtuustossa.

- Ikäihmisten arvostus ja vanhustenhoito täytyy laittaa kuntoon tässä kaupungissa. Rahaa pitää löytyä.


Prabhakaran Ranjithkumar oli maanantaina tutulla työpaikallaan Hämeenlinnan Vuotilakeskuksessa. Kuuntele myös miten hänen nimensä lausutaan oikein.

Kuuntele koko haastattelu (10'39)

Jouko Uschanoff

Tietoa äänistä...

Täällä valituksi tulleet ehdokkaat.

Apua, nyt on pasmat sekaisin, enkä tiedä mistä aloittaa... Ranji teki sen, se meni valtuustoon ihan melki puskista!!! Eli mulla on nyt sitten poliitikko mies, eikä... (itse en politiikkaa ymmärrä, ei kiinnosta eikä innosta).

Hieno lopputulos ja ääniä kaikenkaikkiaan 151, oma puolueensa sai 20 paikkaa valtuustoon ja Ranji hienosti sijalla 13 eli aika varma läpimeno kaikenkukkuraksi... Huisia.

Taatusti olen ylpeä miehestäni, maahanmuuttajalta tosi hyvä saavutus, joka on vaatinut pitkäkestoista "työtä". Sana työtä lainausmerkeissä, koska tiedostettua työtä asian eteen on tehty varsin vähän (5000 mainosta jakoi), mutta onhan tuo vuosien varrella ilmeisesti tuonut itseään positiivisesti esiin kun noinkin monta ääntä sai. Hyvän miehen olen saanut, kumpa nyt politiikka ei häntä kokonaan veisi, vaan jäisi vaimollekkin aikaa joskus ainakin ;o)

         Minun rakkaat mieheni, ihan kummatkin =o)

Juttu täältä.

Mulla on huomenna aamulla joku lantionrankaröntgen tms ja tänään ei saa syödä paljon mitään. Ei hedelmiä, ei kasviksia, ei marjoja (nuo kaikki kuuluu päivittäisiin ruokiini). Niiden lisäksi ei saa syödä mitään maitotuotteita eikä täysjyväsiä tai lihaa. Myös tuoremehut ja hiilihapolliset juomat tänään boikotissa. Sallittujen listalla oli mainittu vain muutama hassu juttu; vaalea leipä, keitetty kala (<- en syö kalaa), mehukeitto, velli ja tee plus kahvi ilman maitoa. Oon syöny pelkkää kauravelliä, vähän käy yks'toikkoiseks mutta onneksi kyseessä on vain tämä yksi päivä. Huomenna taidankin sitten syödä hevosen!

Nälättää.

Saatiin lopulta uus telkkari paikalleen ja kanavat etittyä. Kaikki meni suht helposti siihen asti kun kanavantallennusohjelma lopetti itse itsensä ja sitten seurasi pelkkää lumisadetta. Sama prosessi käytiin läpi useampaan kertaan ja aina sama lopputulos. Alkoi hieman jo kypsyttään koko homma. Mutta mutta. Sitten löysin vahingossa nappulan, jonka jälkeen kaikki kanavat aukesivat näkyville ihan tosta vaan. Oli vaan ohjekirjaan "unohdettu" painaa vihje tuon namiskan näpäyttämisestä. Se oli nappula, jossa lukee tv/dtv. Ei sitä kattokaas tyhmä tajuu tollasia ellei sitä oo ohjeessa mainittu ;o)

Nälättää vieläkin ;op Onnex ei sentään olla enää telkkakatveessa...

Pöytätietsikka laitttiin tänään langattomaan verkkoon ja niinollen sekin vaihtoi sijaintiaan toiseen huoneeseen. Voikun koko maailmasta saataisiin "langaton"... Aivan liikaa kaikenmaailman joihtohässäköitä löytyy meidänkin kodista (ja niihin jää kaikki kissankarvatollot pyörimään ja mua ainakaan ei innosta niiden kanssa säätää siivotessa). Pitäsköhän mun ottaa oppia miehestäni ja hankkia kanssa läppäri!? Taas ois ainakin muutama johto vähemmän...

Sitten roudattiin vanha töllö ja huonekaluja paikasta toiseen, on ollut toimelias päivä.Vaan ihan vielä ei voi laiskotella ja katella telkkua sängystä kun antennimies ei kerenny laittaan antennijohtoa toimintakuntoon. Sai sen kyllä vedettyä seinän läpi makkariin, mutta se johdon pää vielä uupuu. Kaipa sitä vielä hetken pärjää näin kun on tähänkin asti pärjännyt.

Silti hiukoo...

Miehelläni on autokuume ja minä havittelin uutta televisiota, suurempaa kuin vanha 32 tuumainen... Mies kuumeilee autoaan edelleen, mutta minä mennäpläjäytin ja ostin sen telkun ;o) Eilinen meni kauppoja kierrellessä ja katsellessa erinäisiä vaihtoehtoja kummankin suhteen ja illalla surffailimme netissä, minä etsien lisätietoja tv-malleista, jotka oli hyväksyttyjen listalla ja mies autoliikkeiden sivuilla (onneksi on kaksi konetta). Mulla on paha tapa että kun päätän haluavani jotain, niin ei siinä nokka kauaa tuhise kun se on hankittu... en tajuu mix pitäis vatvoo jotain asioita viikkotolkulla ja mennä hankkimaan vasta sitten! Sitäpaitsi jos tietää mitä haluu, ni miksi pitäis ostoa venytellä loputtomiin? Mottoni taitaa olla; Heti tai ei ollenkaan ;oD

Varsinainen ketjureaktio sitten syntyikin tv;n ostosta. Ensin olin ajatellut pienempää töllöä makkariin kun aina tulee jotain urheilua jne, joita minä en katso ja Ranjia ei aina kiinnosta ohjelmat, joita taas minä seuraan aktiivisesti eli toisella telkalla oli kysyntää. Sitä olin ajatellut sijoittaa vieras-/työhuoneeseen, koska sinne tulee myös johto ulkomaankanavien satelliitista... Pienet telkat maksaa suhteessa kauheesti ja isoja saa tänäpäivänä "halvalla". Lopputulokseksi tuli, että ostetaan olkkariin sitten iso töllö ja vanha siirtyy makkariin (työhuone jää ilman tv;tä). Satelliitin piuha tarttee nyt vetää seinien läpi sitten makkariin, kolme telkkua kahdelle ihmiselle on mun mielestä liikaa...

Vaan makkarissa on tällä hetkellä pöytämallin tietokone, eikä tilaa telkulle. Tarttee siirtää kone siis tonne extrahuoneeseen, mutta siellä ei ole puhelinjohdon piuhaa... Oli soitettava tietokoneihmiselle että tulee tekeen meidän pöytäkoneesta langattoman, niin toimii sitten samalla ADSL-laitteella kannettavan kanssa (onko se laite ton niminen, en ole varma mutta kuitenkin). Sitten pitää siirtää olkkarista apteekkarinlipasto makkariin, jotta telkun saa sen päälle (seinäteline ois maksanu satasen ja telkka itsessään maksoi jo ihan tarpeeksi eli en halunnut enää ostaa seinätelinettä. Nyt pitää vaan keksiä jotain sen lipaston tilalle olkkariin kun muuten jää tyhmä avoin paikka ikkunan eteen...

Uusi telkkarimme on digitv eli saadaan olkkarista digiboxi vanhan telkun kanssa makkariin, ei tarttenut enää toista boxia ostaa. Tästä lähtien siis ohjelmien tallennukset pelittää vain makkarissa, mutta samahan se on. Uudessa telkkarissa on nyt myös kortinlukija eli saan katsella vaikka BB:tä tai muita maksullisia kanavia kummassakin huoneessa. Koti meni siis yhden telkun takii aikalailla uuteen järjestykseen, mutta vaihtelu on ihan jees juttu (varsinkin kun se takaa ettei mun oo pakko seurata olympialaisia koko loppukesää...). ;oD

Ihana Suomen kesä ja sen sato (ja tätini)! Lähdettiin eilen kyläilemään tätini luo. Matkanvarrella kuitenkin keksin, että mennäämpäs mansikkatilan kautta katsomaan pääseekö vielä noukkimaan manskuja vai onko se jo kiinni. Auki oli ja meillä ei mitään ämpäreitä mukana kun alunperin ei ollut suunnitelmissa sinne poiketa. Sain laatikon paikanpäältä ja eikun pellolle, traktori vei.

Noukittiin kolmisen kiloa mansikoita (ja hitusen vadelmia) ja siinä meni jotain tunti, sen jälkeen jatkoimme matkaa tädilleni. Tuliaisiksi annoimme tietysti rasiallisen juuri noukkimiamme mansikoita. Lähtiessämme pois saimme moninverroin kotiinviemisiä tätini pihasta. Oli perunaa (juuri nostettua), sipulia, tilliä ja sitruunamelissaa (josta keitin hetki sitten juomaa). Kaikkea ihanaa ja herkullista sitä maasta voikin saada!

               Ihania vattuja!

 StrawberryFields forever....

               Tässä antia. Huom! Tuo tuolla takana ei ole vihta vaan sitä sitruunamelissaa ;o)

Kotipullatrauman orja ylitti itsensä eilen leipomalla pullia. Tai ei pullien leivonnassa mitään ongelmaa ole, mä vaan inhoon yli kaiken tehdä taikinaa ja syödä kotipullaa. Otin kuvia todistusaineistoksi. Olen viimeksi leiponut vuosikausia sitten, joskus koulun köksän tunneilla. Ei niistä kovin kauniita tullut, mutta hyvänmakuisiksi väittivät ja maistoin yhden itsekkin, maistui se korvapuustilta.

               Taikinamötkö kesken vaivaamisen vielä

               Se nousi! Pelkäsin ettei tekisi niin kun en muista taikinanteosta sitten mitään...

               Kyllä niistä pullia tuli, vaikka toiset vähän levähtivätkin ;o) (ja ekapellillisen unohdin voidella munalla...)

Eilen vietimme suvun kesken kesäpäivää maalla, äitini kotona. Me menimme sinne jo perjantaina ja ilta venyi yöksi seuraavan päivän tarjoiluja valmistellessa. Ja maalla kun oltiin, oli siellä myös kärpäsiä enempi kuin laki sallii... Mulla oli erittäin vastuuntuntoinen tehtävä pitää kärpäset pois valmistuvista ja valmiista ruuista... ;oD ei ollu ihan piece of cake, ei! Kahden maissa yöllä saatiin viimeiset pullat ulos uunista ja sitten nukkumaan vaan jotta voisi nousta aikaisin aamulla taas ylös.

Itse nousin yhdeksän maissa, joka on aikaista mulle. Muut olivat jo olleet tuntikausia hereillä ja osa kerennyt jo saunomaankin... Vieraita alkoi saapua puolenpäivän aikaan ja viimoiset läksivät pois jotain kuuden-seitsemän maissa. Olipa raskasta olla sosiaalinen... olin ihan naatti kun saavuttiin kotiin kahdeksan maissa. Koitin avata tietokonetta ja avasinkin, mutta kun en tajunnut enää mitään lukemastani niin suljin koneen melki samantien. Yhdeksän aikaan nukkumaan ja heräsin iltapäivällä viideltä. Aika pitkät yöunet... heräsin kun Ranji kotiutui töistä, oli se onneksi kissat ruokkinut lähteissään ja ei ne huutaneetkaan ruokaa eli hyvä niin.

Taas tuli todistettua ettei musta ois asiakaspalvelutyöhön. Kun olin tuon työpäivän mittaisen ajan keskustellurt kymmenien ihmisten kanssa ja hymyillyt all the time, niin ei ihme että väsytti noin kovin... En mä mitenkään maailman epäsosiaalisin tyyppi ole, mutta mun on saatava ajoittain olla ihan yksin eikä jatkuvassa ihmisten hälinässä keskustelemassa, toiset vaan tarttee omaa aikaa enempi kuin toiset!

Päivän ehdoton kohokohta oli cruisailu serkkuni uudella avoautolla! En olekkaan ennen tollasen kyydissä istunut. Sitäpaitsi musta tuntuu että sekin väsytti, sillä olin niin levon tarpeessa heti kun kyyti toi minut takaisin pihamaalle.

               Let's go babes! Serkkuni Jukka puikoissa

               Here we go!

               Ranjikin pääsi kokeilemaan

 Intialaisen miehen suomalaisen vaimon intialainen vaate ;o)

All photos copyright ©Minna

Voi anna tämän ihanan kesän jatkua ja jatkua ja jatkua ja... Taas on koko päivä mennyt pihalla nautiskellessa, voi kun kesä jatkuisi ainiaan!

Olen hankkinut päivetystä niin kalpealle iholleni, samalla saanut myös jotain pientä aikaiseksi. Laitoin sisällä alkuun kasvatetut auringonkukat maahan ja myrkytin voikukkia. Että osaa voikukat olla riesa! Olen niitä päivittäin nyppinyt pois, ihan nupuista alkaen ja toivonut että niiden kasvu vaan loppuisi. No ei lopu kun on niin pirun sitkeitä, enkä viitsi pihaa kaivaa miljoonalle pikkukuopalle, joita syntyisi jos kaivaisin kaikki voikukat juurineen pois. Perjantaina sain tarpeekseni ja ostin voikukkamyrkkyä. Sitä pitää ruiskaista lehdille ja sitten niiden pitäisi kuolla kun lehdistä imeytyy tapponeste kukan syvimpään olemukseen. Niin PITÄISI, en usko ennenkuin näen! Peukut pystyyn että pääsen voikukista eroon, vaikka iloisenvärisiä ovatkin...

Sitten löysin vanhan kuvan, joka on ehkä otettu vuonna viis tai kuus kivisateesa... No ei vainen, minun lapsuudessani se on otettu, enkä olekkaan syntynyt ihan vuonna viis tai kuus, saati sitten kivisateessa ;o) Tosin veikkaan ettei tätä kuvaa myöskään ole otettu kesällä vaikka kuitenkin kauan kauan sitten. Siinä on isäni, koiramme Carita, äitini ja minä naperona. Ihana vanha, mustavalkoinen kuva.

             Perhe E. Copyright Minna